Fantoni Tukholman huonekalumessuilla 6-10.2.2018

Fantoni Tukholman huonekalumessuilla 6-10.2.2018

Fantoni osallistuu helmikuussa Tukholman huonekalumessuille tuoden mallistoaan aiempaa laajemmin esille Pohjoismaissa. Viime vuonna ensimmäistä kertaa omalla ständillään ko. messuille osallistunut Fantoni sai uutuusratkaisuilleen ja muotoilulleen tuolloin erinomaisen vastaanoton. Vuoden aikana mallisto on edelleen kasvanut ja täydentynyt, ja helmikuussa onkin loistava tilaisuus tutustua mallistoihin lähemmin - esim. uuteen Woods-kalustemallistoon, jossa pohjoismainen muotokieli ja tietynlainen kodinomaisuus yhdistyy luontevasti toimistokalusteiden vaatimuksiin. Esillä on myös äänieristetty ja akustoitu Acoustic Room-tila, joka eri versioissaan toimii monipuolisena ja viihtyisänä osana avoimia tiloja. 

Esittelyssä mm. Woods-mallisto (design: Metrica), Acoustic Room, Hub-mallisto (design: Matteo Ragni), 4akustik -akustiikkalevyt ja -sovellukset, Quaranta5 reception desk jne.

Ständi A27:29
Tervetuloa tutustumaan!